Lepoviikolla levättiin..

Niin pyörähti lepoviikko ja taas mennään raudan syrjässä kiinni. Lepoviikolla kävin bodybalancessa ja salilla tekemässä lähinnä vain liikkuvuus harjoitteita ja venyttelyä. Ne on niitä päälle ”kovimpia” treenejä. Vaikka onkin äärettömän tärkeä osa koko tätä treeni touhua mutta silti joka salikerta lepoviikolla tuntuu jotenkin ”turhalta” vaikkei sitä olekkaan.

Viikonloppu vietettiin mieheni kanssa Virossa Meriton Spa hotellissa. Oli ihan huippu kiva reissu. Hyvää ruokaa ja parasta seuraa! Melko aktiivilomaksihan se kuitenkin loppujen lopuksi meni mutta pelkkä tekemättömyys ja makoilu ei oikein tunnu sopivan meille. Aamuisin aamupalan kautta salille ja siitä olikin mukava mennä kylpylän puolelle.

Vanhaa kaupunkia tallattiin ristiin rastiin niin että minun pohkeet jälleen huuti iltaisin hoosiannaa. Mun pohkeet on ehkä universumin herkimmät jumiutumaan. Niitä ei pahemmin tarvitse treenata kun ovat aivan törkeen kipeet ja pitkään. Puhumattakaan jos käyn juoksulenkeillä…vielä kun noita aerobisia saa viikko ohjelmassa mukana olla.

Noh, mutta vanhakaupunki oli kaunis paikka ja Virossa syksy oli kauneimmillaan.  Vanhankaupungin kymmenet pienet ja suloiset kahvilat olivat aivan mielettömiä kaikkine herkullisine tarjottavineen. Söin ehkä parasta juustokakkua mitä ikinä olen saanut. Nautin täysin siemauksin olostani ja elostani. Jos viikonloppu iltaisin haluat mennä vanhankaupungin suosituimpiin ravintoloihin syömään, suosittelen tekemään pöytävarauksen. Me ei sitä tajuttu tehdä ja kylläpä meinasi lauantai iltana tulla nälkä ennen kun löydettiin ravintola mihin päästiin sisään. Joka paikka oli aivan täynnä ihmisiä. Tuurilla sitten päästiin ravintolaan nimeltä Peppersack. Hinta laatusuhde oli tässä mestassa ehdottomasti kohdillaan.

WP_000569

WP_000568

WP_000586

WP_000587

WP_000581

WP_000589

!WP_000583

WP_000582

WP_000578

Olin yllättynyt positiivisesti hotlan varustelutasosta. Hyvä sali!

WP_000576

Näihin kuviin näihin tunnelmiin…

Tällä viikolla nautitaan vielä syyslomasta ja käydään heittämässä muutama hierontakeikka. Treenataan ja nukutaan !!

Minua pyydettiin treenaamaan Kaaren P&T salille jonne menenkin huomenna tutstumaan ja samalla vedetään olkapää-selkätreeni. Tästä juttua myöhemmin!