Kuinka varmistat parhaan kehityksen treenin tiellä..


Kuinka saada optimaalinen kehitys ilman loukkaantumisia ja turhia takapakkeja jotka  voivat tulla suurella todennäköisyydellä kovaa treenaavalle jos homma ei toimi oikein. Itse tutustuin urheilufysioterapiaan aikoinaan virhe asentojeni vuoksi. Treenasin salilla silloinkin säännöllisesti mutta esim kyykkyjen tekeminen tuotti vaikeuksia, tulokset junnasivat paikallaan ja jokaisen jopa kevyen jalkatreenin päätteeksi vasemman puolen pakaran ja lantion alue tuli kipeäksi. Jatkoin silti treenejä ja kipua oli ajoittain levossakin. Ajauduin fysioterapiaan joka samantien totesi ettei vasen puoleni aktivoidu juuri lainkaan jonka vuoksi suurilla painoilla tehdyt liikkeet ajoi kroppani virhe asentoon.Lihastasapaino erotkin olivat huomattavat. Toisella puolella oli lihasta enemmän ja toisella puolella rasvaa enemmän.
Oppia ikä kaikki! Siinä fyssärin opeilla aloitettiin kyykkäämään ensin pelkällä tangolla ja opetettiin aktivoimaan se surkea vasen puoli mukaan ja samalla vahvistettiin/aktivoitiin keskivartalon syviä lihaksia. Yllättävän pian homma alkoi taas rokkaamaan! Minä menin nuorempana melkein perse edellä puuhun, älä sinä tee samoin. Jos huomaat ettei treeneissä kaikki mene niin kuin pitäisi kannataa kipaista ammattilaisen luona. Hyvin pienillä muutoksilla voit päästä huippu tuloksiin rikkomatta kehoasi.

 

 Alla pätkä Kuntocenterin urheilufysioterapeutti gurun Hanskin ajatuksia!
  
 
 Urheilufysioterapian avulla voidaan ennaltaehkäistä urheiluvammoja, optimoida kehon toiminnallinen suorituskyky sekä tukea itse lajisuoritusta (esimerkiksi jalkapallo, jääkiekko, tennis, golf jne.) Myös vammojen konservatiivinen (ennen vammaa/leikkausta) ja postoperatiivinen( leikkauksen/kipsauksen jälkeinen) kuntoutus kuuluu urheilufysioterapeutin toimenkuvaan.
Urheilufysioterapia on iso osa niin ammatti- kuin myös harrasteurheilua. Tärkeintä urheilufysioterapiassa on vammojen ennaltaehkäisy. Tehokas ja oikein toteutettu harjoittelu yhdistettynä hyvään lihashuoltoon on avain hyviin urheilusuorituksiin.
Urheilufysioterapeutti onkin usein mukana urheiluvalmennuksessa. Hänen vastuualueita ovat lihashuolto, oikeiden suoristustekniikoiden ja oikean harjoitus-leposuhteen varmistaminen, urheilijan ravinto-opastus sekä mahdollisten vammojen hoito ja kuntoutus.
Urheiluvammojen kuntoutus on aina yksilöllistä. Kuntoutuksessa tilanne arvioidaan jokaisella fysioterapiakäynnillä ja sen mukaan urheilija saa kirjallisen harjoitusohjelman. Alun passiivisista hoidoista edetään mahdollisimman nopeasti aktiivisiin harjoitteisiin. Aktiivisissa harjoitteissa puolestaan edetään korvaavista harjoitteista (esim. kuntopyöräily, vesijuoksu,…) lajinomaiseen harjoitteluun.
Kuntoutuksen lopulla käytännön testeillä varmistetaan, että urheilija on valmis täysipainoiseen harjoitteluun ja pelaamiseen.
Kuntoutus on hyvä toteuttaa yhteistyössä hoitavan lääkärin ja urheilijan valmentajan kanssa.
”Lihastasapainon arvioinnissa kartoitetaan liikkuvuuden, kehon hallinnan, liikkeen kontrollin ja voiman suhteita kehon eri osien välillä”
                                 
   
http://www.nurfy.fi/
 
         Täällä jos missä saat ammattimaista apua!