Sielun hoitoa

Viikonloppu vierähti mökkeillen parhaassa seurassa. Vietettiin mieheni, Bellan ja lainakarvan kanssa rentouttava viikonloppu Sastamalassa. Mieletön paikka. Sielu lepää. Sinne kun menee multa loppuu kiire yleensä mökki tielle. Se miljöö saa mut aina rauhottumaan.Kaikki työstressit ja kiireet unohtuu edes hetkeksi. Siellä mä nukun mega pitkiä yöunia heräämättä yöllä kertaakaan. Se hiljaisuus mikä maalla vallitsee on jotain selittämätöntä.Vaikka sä kuulet  lintujen laulun sinfonian silti siellä on eritavalla hiljaista kun kaupungissa. Ja siitä hiljaisuudesta mä nautin suunnattoman paljon.  Itseasiassa viime kesänä istuin samaisen mökin laiturilla ilta aurinkoa katselemassa ja päätin, että nyt tai ei koskaan minä tähtään bodyfitness lavalle. Olin jo vuosia miettinyt asiaa mutta aina siirtänyt ajatusta tuonnemmas. Koskaan ei tuntunut olevan sopiva hetki aloittaa vaikka salaa mielessä sitä halusinkin. Jotenkin se ajatus kisalavoista kiusasi minua monta perhanan päivää  ja siinä laiturin nokassa istuessani mietin että mitä mä jahkailen. Unelmat on tehty toteutettaviksi ja nyt niitä kohti mennään hurjaa vauhtia.

Lepoviikko on tehnyt todella hyvää mutta kyllä nyt jo kaipaa salille. Arki päivät meni kivasti tehden lihashuoltoa ja käydessä hierojalla mutta jo lauantai iltana kun istuttiin rantasaunassa totesi, että onneksi maanantai on pian ja pääsee salille, sinne kaipaa jo! Uuden treeni kierron saakin aloittaa olkapää treenillä valmentajani kanssa. Mä niin odotan sitä kun treenin jälkeen ei muki pysy kädessä :)

Viikonloppuna pidin synttäreiden kunniaksi kunnon herkkupäivän ja söin kaikkea mitä mieli oli tehnyt. Ja tunnetusti mulla niitä mielihaluja riittää.

Aamu alkoi moniviljasämpylällä, paistetulla kananmunalla, kinkulla, jogurtilla ja kahvilla.

Lounaaksi mun suurinta herkkua:PASTAA ja jauhelihaa mustapekka kastikkeessa. Päivän mittaan mätin kyllä karkkiakin ihan mukavasti. Nautitaan vielä pari viikonloppua sillä pian se on ohi.
Lueskelen mökillä aina  n. 10-14vuotta vanhoja bodaus lehtiä joita löysin laatikollisen verran mökin uumenista. Vaikka tieto ja faktat pysyy on tuo fitness meininki hiukan menny eteenpäin tässä vuosien saatossa :)
Pitihän sitä käydä myös vähän sulattelemassa syömisiä ja käytiin ulkoilemassa koko katraan kera…
Isäntä ja Bella veden haku hommissa vaikka todellisuudessa minä ne vedet taisin ylös kantaa :D
Takana mukava viikonloppu ja tästä on kiva aloittaa uusi viikkoa!