Tennarityttö korkkareissa

Tänään olikin hiukan erilainen päivä. Meillä oli Herttoniemen Ladylinellä Solana Fitness tiimin poseharkat. Jännittävää mutta antoisaa. Anatomisten asentojen harjoittelu on ollu mulle tosi vaikeaa puhumattakaan T kävelystä. Minä ja korkkarit ei oikein kuuluta samaan pakettiin. En koe olevani mikään esiintyjä tyyppi mutta se kuuluu lajiin joten sillon se tehdään ja huonoin en aijo olla.

Olen harjoitellut todella paljon pakollisia asentoja ja kopsutellut tunteja korkkareilla. Kyllä se vaan sieltä pikku hiljaa alkaa taipumaan. Hessu hopo kävely alkaa näyttää hiljalleen naiselliselta sipsuttamiselta ja siivetkin rupaa aukeamaan kunnolla.
Kuukausien kovan harjoittelun tuloksena sain tänään valmentajaltani ensimmäiset kehut tälläkin osa alueella. Se jos mikä motivoi tekemään lisää ja antamaan parastaan! Hei ehken mä olekkaan täysin toivoton tapaus :D
Mä olen ihmisenä sellainen, että jos mä päätän jotain oppia niin minähän teen sen. Jos se ottaa enemmän aikaa ja panostusta niin sitten sellaista järjestetään. Jälleen saan kiittää myös miestäni jonka olen ”pakottanut” katsomaan poseharkkojani ja kommentoimaan näkymää. Siitä on ollut iso apu! <3

Päivä oli mukava ja näki samalla myös muiden tyttöjen kuntoja. Mukana oli kova kuntoisia mimmejä jotka on menossa lavalle huhtikuussa. Motivoi nähdä mitä tuleman pitää.

Tänään taas huomasi kuinka tärkeää valmentaja on myös mentaali puolella. Vaikka tätä tekemistä rakastaa ja tästä nauttii niin omalle tekemiselle tulee välillä sokeaksi ja usko itseensä hiipuu hetkittäin. Ehdinkö saada riittävästi massaa? Olenko liian pieni? Onko rasvaa tullut liikaa? Treenaanko riittävän kovaa? Ja kaikkea muuta typeryyttä välillä päässä kummittelee. Valkun kanssa puhuminen ja kuuleminen että kunto menee eteenpäin rauhoittaa mieltä kummasti.

Pitäisi vaan muistaa keskittyä siihen omaan tekemiseen ja nauttia siitä mutta piru vie kun se välillä unohtuu! Tässä lajissa kun ei tule valmiiksi koskaan. Aina on jotain kehitettävää joten minulle iso opin paikka on opetella olemaan tyytyväinen  myös siihen että kehitystä tulee koko ajan. Ihmismieli on kummallinen kapistus kun nälkä vaan kasvaa syödessä. Toisaalta siinä vaiheessa kun ajattelet että mitään uutta ei ole opittavana tai kehitettävää ei ole on syytä vaihtaa lajia. Tämä koskee mielestäni myös kaikkea tekemistä elämässä.

Muistetaan siis välillä pysähtyä ja olla kiitollisia siitä mitä meillä on ja mitä olemme saavuttaneet <3

 Huomenna vielä jumpataan selkä Kuntocenterillä ennen tulevaa lepoviikkoa joka pitää sisällään omia asiakastapaamisia ja tietysti hierontoja!

Näihin kuviin näihin tunnelmiin mukavaa lauantai iltaa!