Välillä pitää pysähtyä…

Aika menee niin hurjaa vauhtia, että on hetki kun olen ehtinyt/jaksanut koneelle istahtaa. Mielessä on monenmoista myllerrystä tällä hetkellä. Nyt olen antanut itselleni luvan pysähtyä. Hengähtää ja jäsentää ajatuksia. Menneitä ja tulevia.

Pari viikkoa sitten tapasin upean valokuvaaja Markku Visurin. Oltiin jo alku keväästä sovittu että kuntokuvat otettaisiin ja niinhän se päivä koitti. Olikin muuten hurjan hauska päivä. Markku on todella ammattitaitoinen kuvaaja ja osaa ohjata ja neuvoa kuinka kuvattavan tulee olla kuvissa. Oli mukavaa saada muistoksi ensimmäisen dietin alkutaipaleelta kuntokuvat ja alustavasti jo puheltiin että kun kunto etenee otetaan  uudet otokset.

Viikonloppuna oltiin nautimassa laatuaikaa yhdessä mökillä ja ladattiin akkuja lähinnä nukkumalla. Kai sitä univelkaa on sitten ehtinyt kertyä sen verran että uni maittoi.
Täytyy sanoa, että mökillä on magiaa kun unenlaatu paranee uskomattomalla tavalla. Lauantai aamuna lähdettiin yhdessä aamulenkille ja vedettiin kyllä semmoinen veto treeni että oksat pois. Mökkitiellä on kohtuu jyrkkiä ja pitkiä mäkiä ja niissä vedot meinasi tosiaan viedä tytöstä mehut. Vielä tuo aerobinen kunto ei ole sitä luokkaa, että sillä pääsisi kovasti keulimaan :D Mutta, siitä  se kehittyy siinä missä muukin.

Näissä maisemissa kun herää niin ei voi valittaa :)

Dietti etenee mutta paino on edelleen tullut tuskastuttavan hitaasti alas. Joka viikko puntari näyttää miinus merkkiä mutta malttamattomana ihmisenä sitä joka viikko odottaa että jos vähän enemmän kuitenkin….
Kroppa muuttuu kyllä kokoajan mutta oma silmä kun ei sitä peiliä meinaa uskoa. Pitäisi vaan muistaa että maltti on valttia niinkuin tuppaan aina asiakkailenikin sanomaan. Mutta kun….!!

Sunnuntaina paluu matkalla pysähdyttiin treenamaan mun viikon vika treeni Tampereella Wolfilla. Oli oikein piristävää päästä vähän käymään uudella salilla. Treeniikin sai taas kivasti vaihtelua kun pääsi testaamaan uusia laitteita joita omalla salilla ei ole. Ja sen tunsi seuraavana päivänä sitten selässään mukavana jäykkyytenä. Wolfilla  treenihenki ja kulttuuri on kyllä minun makuuni.

Pysähdyttiin samalla reissulla vielä Jussin tallilla ihastelemassa sen HD projektia ja  mallailemassa meikäläiselle jalkatappeja. Sanon vaan, että voi mun perse rukkaa… ;)

Päätettiin ystäväni kanssa aloittaa kesän aikana kuntosali turnee. Käydään testailemassa ympäri helsinkiä saleja ja tulen jatkossa kirjoittelemaan kokemuksia ja fiiliksiä niistä sekä  tarkemmin myös meidän treeneistä !! Toivottavasti saadaan hauskaa kuva materiaalia teille julkaistavaksi :)

Huomenna toinen kunto tsekki ja selkätreeni (selkäsauna) valmentajan kanssa!!

Aurinkoa viikkoonne!