Ylisuorittajan syndrooma

Kun mikään ei riitä.

Kunnianhimo, päättäväisyys ja  intohimo tekemiseen.Halu tehdä asiat aina täydellisesti.Vaatii itseltään aina pikkusen enemmän kuin muilta.Koskaan ei voi laskea itseään helpommalla. Siitä tulee helposti ylisuorittamista. Se vaihde voi  myös jäädä päälle ja pahimmassa tapauksessa unohdetaan miksi me oikeasti teemme koko asiaa. Tuoko se meille oikeasti mielihyvää? Tuoden TURHAA stressiä mielen päälle.
Mihin sitten taas stressi vaikuttaa. Kaikkeen!!
Se ei tuo tullessaan yhtään ainutta positiivista asiaa. Stressistä tulee helposti kierre sellaisille ihmisille jotka kantaa liikaa huolta harteillaan. Haluaa olla aina parhaita ja ruoskia itseään. Moniko tunnistaa tästä itsensä? Minä ainakin voin nostaa käteni ylös.

Kävin  fysioterapeutti/kinesiologi Sami Mänty-aholla hoidossa jo toistamiseen. Tuli ääneen siinä pohdittua, miksi minä olen jatkuvasti niin jumissa vaikka ruoka, treeni, lepo, lihashuolto puoli on kunnossa. Käyn hierojalla säännöllisesti ja panostan lihashuoltoon mielestäni vähintäänkin kohtuullisesti. On totta että tämäkin asia on hyvin yksilöllistä. Toiset pysyy auki pienemmälläkin vaivalla toiset taas eivät. Sami alkoi kyselelmään juurikin  yllä mainitsemistani tuntemuksista/luonteen piirteistä suorittamiseen/stressaamiseen tms. Olen todella kova stressi peikko vaikken aina edes tiedosta sitä siinä hetkessä itse. Pyrin aina tekemään parhaani, suunnittelen asioita paljon etukäteen, suhtaudun asioihin aina suurella intohimolla, olen ihminen joka reagoi niin positiivisiin kuin negatiivisiinkin asioihin suuresti.
Tämä voi olla yksi syy miksi lihaksisto jumiutuu helpommin. Stressihormoonit ja negatiiviset tunnetilat(huoli, jännittäminen jne) estää optimaalista palautumista ja vaikka lihakset olisi hierottu auki voi jokin stressin tunnetila jumiuttaa lihaksen. Olenhan toki aina ymmärtänyt että stressi aiheuttaa paljon ikäviä asioita mutta en ole ymmärtänyt näiden asioiden yhteyttä. Joka päivä oppii kehostaan enemmän. Oppii lukemaan kehoaan. Kehomme on melkoisen monimutkainen kapistus. Mieli kävelee käsi kädessä sen kanssa miten kroppamme toimii. Kun huomaa että palautuminen alkaa hidastua ja treeni tehot laskea on syytä pysähtyä miettimään (nopeasti) onko mielen päällä liikaa negatiivisia/energiaa vieviä asioita. Dietillä nämä asiat korostuvat entisestään.

Joten pidetään mieli avoinna ja panostetaan kehoomme muutenkin kuin kovien treenien muodossa!!